Kanat

Tilalla munantuotannosta huolehtivat suomalaista maatiaskanarotua edustavat Hämeen mustat maatiaiskanat sekä Hy-Line Brown munintakanat. Maatiaiskanamme ovat puhdasta kantaa. 

Tilaltamme on mahdollista vuokrata kesäkanoja, kanat ainakin toistaiseksi Hy-Line Brown sekä Brown Nick kanoja jotka soveltuvat hyvin kesäkanoiksi. Tulevaisuudessa taas ehkä Hämeen mustiakin kun saamme kantaa lisättyä. Mahdollinen kukko parven mukaan on kuitenkin useimmiten maatiainen. Kesäkanan vuokraaja maksaa kanoista vuokran kesältä ja saa pitää kanat koko kesäkauden. 

Vuokraaja saa mukaansa pienen määrän rehua ja kanankalkkia sekä ruokinta ja hoito-ohjeet. Kanojen vuokrahinta sisältää ns. henkivakuutuksen kanoille (esim. onnettomuuden sattuessa ei vuokraajalle koidu mitään korvattavaa), kanoja ei saa kuitenkaan tarkoituksenmukaisesti teurastaa. Myös puhelituki päivystää mikäli tarvetta on. Vuokrauksen lisäksi onnistuu myös kanojen osto.

Myymme myös patakanoja syksyisin.

 

Yleistietoa suomalaisesta maatiaskanasta:

Ensimmäiset kanat on tuotu Suomeen jo rautakaudella. 1800-luvulla Suomeen tuotiin rutkasti uusia kanarotuja alkaen risteytyä maatiasten kanssa uhaten syrjäyttää nämä. 1960-luvulla epäiltiin maatiaiskanan hävinneen kokonaan, mutta onneksi joitakin puhtaita maatiaisia oli säilynyt yksittäisillä tiloilla. Nykyään maatiaskana on erityisessä suojelussa ja sen säilyttämiseksi on perustettu 1998 oma säilytysohjelma. Hieman toisistaan poikkeavia kanakantoja on maassamme useita.

Matiaskanat ovat kooltaa keskikokoisia kanoja.  Väritys vaihtelee laidasta laitaan, mutta yleisin väri on musta tai mustankirjava. Jalat ovat useimmiten harmmat tai sinertävät. Maatiaisen muita hyviä ominaisuuksia ovat: kylmänkestävyys, vaatimattomuus ja sitkeys.  

 

Hämeen musta maatiainen eli Hämäläinen kanta 

Historia: 

On arvioitu olevan mahdollista, tosin ei varmaa, että hämäläisen kannan alkuperä voisi olla kotoisin Erkki Tiitolan jalostuskanalasta. 

Tuotanto-ominaisuuksia on jatkuvasti kehitetty pitäen erikoisesti silmällä hyviä laiduntaipumuksia ja runsasta tuorerehun käyttöä. 

Tällä kannalla on erittäin hyvät muninta tulokset.

 

Nykytilanne:

Hämäläinen maatiainen saavuttaa sukukypsyyden n. 25-30vk:n iässä, hieman keskiarvoa hitaammin verrattuna muihin maatiaiskanakantoihin. Hämäläinen on maatiaisista paras munija sillä se munii jopa kahdeksana päivänä kymmenestä. Kooltaan n. ¾ munista on M ja loput ¼ S. Noin viidennes kanoista omaa haudontavaiston. 

Hämäläisen kannan yksilöistä lähes 80% on täysin tai pääasialliselta väritykseltään mustia.
Hämäläisiä



Facebook

Kuusikorpi, Urjala (Kamppari), email: lampuri@kuusikorpi.fi